Bussiyhteys Helsingin ja Kiljavan välillä
Kiljavan leirikeskukseen pääsee Kampin terminaalista Helsingin keskustasta noin tunnin välein linjoilla 490 ja 495. Lähimmältä bussipysäkiltä on leirikeskukselle matkaa noin
1,6 km; mikäli asiasta sovitaan viimeistään 10.10.2008, järjestyy nouto
bussipysäkiltä (vain tapahtumapaikan aukioloaikana).
Lähin rautatieasema on Hyvinkää, mutta sieltä ei pääse Kiljavalle kuin
omalla kyydillä (tai taksilla).
Lähimmän bussipysäkin nimi on Kiljavan Kivi. Matka Kampista Kiljavan Kiven pysäkille kestää noin tunnin.
Pääkaupunkiseudulla useimmat Kiljavan bussit kulkevat
Mannerheimintietä ja Hämeenlinnanväylää; esimerkiksi Oopperatalon,
Töölön kisahallin, Tilkan ja Ruskeasuon pysäkeiltä pääsee kyytiin.
Pysäkkilistauksen saa esimerkiksi Matkahuollon reittihaun kautta (tai soittamalla Matkahuollon neuvontaan).
Kilometrejä tuosta reitistä tulee noin 50, joten matkalipun hinta tulee todennäköisesti olemaan aikuiselle n. 9 EUR/suunta. Opiskelijat maksavat n. 7 EUR/suunta. (Hinnat Matkahuollon hintataulukon mukaan.)
Bussit Helsinki-Kiljava
Alla oleva aikataulu on koottu Matkahuollon reittihaun antamista suorista yhteyksistä perjantai-illalle ja lauantain aamupäivälle. Lähtöaika ja laiturinumero viittaavat Kampin terminaaliin.
| Lähtöaika | Linjan nro | Reitti | Laituri | Perillä |
| Perjantai | ||||
| 18:05 | 495 | Helsinki-Nurmijärvi | 13 | 19:13 |
| 19:30 | 495 | Helsinki-Nurmijärvi | 13 | 20:28 |
| 21:20 | 495 | Helsinki-Rajamäki | 4 | 22:23 |
| 22:20 | 495 | Helsinki-Nurmijärvi | 4 | 23:18 |
| Lauantai | ||||
| 07:35 | 495 | Helsinki-Nurmijärvi | 13 | 8:33 |
| 10:50 | 490A | Helsinki-Rajamäki/Röykkä | 12 | 11:53 |
Bussit Kiljava-Helsinki
Alla oleva aikataulu on koottu Matkahuollon reittihaun antamista suorista yhteyksistä sunnuntaiaamulle. Annettu lähtöaika on arvioitu ohitus/lähtöaika, pysäkillä on hyvä olla jonkin verran aiemmin.
| Lähtöaika | Linjan nro | Reitti | Perillä |
| Sunnuntai | |||
| 08:47 | 490 | Nurmijärvi-Helsinki | 9:55 |
| 10:47 | 490 | Nurmijärvi-Helsinki | 11:55 |
| 11:52 | 490 | Nurmijärvi-Helsinki | 13:00 |
